Hans Henrik Gripenberg (1754 Huittinen – 1813 Tukholma) nai 1780 laamanni Jan Janssonin ja Hedvig Eleonora Voivaliniuksen tytär Hedvig Lovisa Jansson, joka omisti Voipalan kartano Sääksmäessä minne nuori pari pian muutti. H.H. Gripenberg kohosi sotilasarvossan nopeasti. Vuonna 1783 H.H. Gripenberg osti kartanon kokonaan omakseen. Tästä alkoi Gripenbergin kausi Voipalassa, sen loistaika, joka tosin kesti vain 60 vuotta. Vuonna1785 H.H. Gripenbergistä tuli Sääksmäen komppanian päällikkö, ja 1788 Hämeen rykmentin majuri. Kustaa III:n hyökkäyssota 1788-90 Venäjälle oli monin tavoin huonosti valmisteltu, mikä nostatti suuressa osassa upseeristoa kapinamieltä, joka huipentui nk. Anjalan liittoon. Gripenberg ei kuitenkaan suostunut allekirjoittamaan paperia. Kunnian miehenä hän teki velvollisuutensa etulinjassa, vailla muita poliittisia pyrkimyksiä.
Koska everstiksi kohonnut kartanon isäntä oli Hämeen rykmentin komentaja. Voipalassa sijaitsi myös rykmentin kanslia. Väkeä oli paljon, sotilaita ja kartanon työväkeä. Rakennuksia tarvittiin paljon ihmisten majoittamiseksi. Kartanossa oli majoitettu ainakin osa sotaväkeä ja siinä säilytettiin myös kanuunoita.
Kuningas Kustaa IV Adolfin vuonna 1799 syntyneen kruununperillisen kunniaksi H.H. Gripenberg järjesti Voipaalassa uudenvuoden päivänä 1800 suuren juhlan. Tästä ”mitättömästä ja yksinkertaisesta”, mutta myös ”alamaisimmin hyvää tarkoittavasta juhlatilaisuudesta” on säilynyt selostus, jonka avulla saamme pienen välähdyksen aateliskartanon elämän juhlallisimmista puolista.
Juhla alkoi aamun ensimmäisen sarastuksen tienoilla suurten kanuunoiden laukauksilla. Läsnä oli noin 80 vierasta, Hämeen rykmentin upseeristoa, sekä Sääksmäen ja naapuripitäjien säätyläistöä daameineen. Jumalanpalveluksen toimitti ”Everstin poikien opettaja Filosofian Maisteri Ahlstedt” ja sen lopuksi laulettiin virsi ”Hela werlden fröjdes Herran” sotilassoittajien säestämänä.
Kello 12 tarjoiltiin juhla-ateria, jonka yhteydessä eversti Gripenberg piti peräti kahdeksan puhetta. Ne olivat osoitettu ”Arvoisille Ystäville” ja ”Rakkaalle Tovereille”, ja niiden yhteydessä kohotettiin maljoja mm. kuninkaallisen perheen jäsenille.
Upseereille eversti sanoi: ”Olkaamme me sodan miehet jokaisena silmänräpäyksenä valmiit uhraamaan jokainen suonissamme virtaava veripisara tämän kuninkaan puolesta, joka pitää suurimpana kunnianaan meidän onnellisuuttamme; sillä näin säilytämme varmimmin sen rauhan ja onnen hedelmät, jotka kunniakkaan Hallituksen ansiosta saamme korjata, aikaa, jolloin muissa maissa virtaa niin paljon vertaa, jolloin niin monet miljoonat ihmiset temmataan pois kesken vuosiensa, niin monien kansalaisten talot ja omaisuus tuhotaan, ja lukemattomia muita onnettomuuksia tapahtuu, kaikki seurauksena ajatustavan vääristymisestä”. (Tällä eversti viittasi ilmeisesti Ranskan vallankumouksen 1789 jälkeen käymiin sotiin Iso-Britannia, Itävaltaa, Preussia, Espanjaa, Venäjää ja Sardiniaa vasten).
Saman päivän iltana everstin lapset ja jotkut seurueen jäsenistä esittivät paikalle pystytetyssä teatterissa Prologin ja Näytelmän, jonka nimi oli ”Papukaija, eli Rakastakaa Isää ja Isänmaata”. Sitten alkoi tanssi, jonka tauoilla tarjottiin runsaita virvokkeita, ja joka päättyi vasta puolen kuuden aikana aamulla.
Juhla ja ilonpito jatkuivat seuraavinakin päivinä, ja vieraat lähtivät vasta tammikuun 3. päivän iltana.
Runsaan seitsemäntoista Rauhan vuoden aikana H.H. Gripenberg hoiti kartanoaan, raivasi peltoa, kuivatti suota, hankki karjaa, osti ja möi tiloja, hoiti kartanon myllyjä Valkeakoskessa, ja erään tiedon mukaan kartanon mailla sijaitsi oma krouvikin. Samaan aikaan hän hoiti rykmenttiään, ja mietti maan puolustusvalmiutta. Vuonna 1806 hän esimerkiksi teki aloitteen pioneerijoukkojen perustamiseksi, joka vapauttaisi varsinaisisen miehistön työkomennuksilta.
H.H. Gripenberg oli pitkä ja hoikka, vakava, rojalistinen ja loppuvaiheessa myös hiukan raskasmielinen mies, jolle velvollisuus, rehellisyys ja korkea moraali olivat tärkeitä. Perhettään ja lähisukuaan hän rakasti yli kaiken. Hänen vaimonsa Hedvig oli aateliton, mikä kertoo tietynlaisesta modernista katsomuksesta perheen piirissä. H.H. Gripenbergille syntyi 10 lasta. Heistä kaksi poikaa (-81, -90) kuoli pikkulapsena. Kaksi tytärtä (-83, -84) nai maaherran (Langenskiöld, von Schoultz) ja yksi (-86) laamannin (Sundwall). Yksi tytär (-93) pysyi naimattomana (stiftsjungfru). Aikuiseksi kasvaneista pojista Odert (-88) ja Sebastian (-95) jatkoivat Voipalan isännyyttä. Naimattomaksi jäänyt Gustaf Adolf (-91) toimi prikaatin adjutanttina kenraali von Döbelin alaisuudessa, ja jäi hävityn sodan jälkeen Ruotsiin, liittyi luutnanttina Napoleonin puolella taistelleeseen Westfalenin kaartiin, ja kaatui Smolenskissa 1812.
Hän liitti vaakunaan tunnuslauseen ”Handla hederligt gläder” (Toimi rehellisesti antaa iloa).
Uusi päärakennus valmistui 1792 ja oli tuolloin 46:ine ikkunoineen koko Suomen suurin puurakennus. Tuolloin vallitsi Sääksmäessä ankara puupula. Järeä mäntytukkia ei juuri ollut saatavilla, joten rakennus tehtiin pääosin kuusitukeista, ja osin käytettiin tietysti vanhan päärakennuksen hirsiä. Päärakennus oli maalattu helmenharmaaksi, pärekatto punamullattu. Kartanon ympärille rakennettiin korkean aidan ympäröimä ranskalaistyylinen puutarha ja puisto symmetrisesti aseteltuine sivurakennuksineen. Samalla viimeistään avattiin suora tie kirkolle. Puutarhassa oli sekä hyöty että koristekasveja, kymmeniä omena-, päärynä- ja kirsikkapuita sekä karviais- ja viinimarjapensaita.
Alaisiaan kohtaan niin armeijassa kuin kartanossakin hän oli ystävällinen ja ymmärtävä, mutta ylempiensä kanssa hänellä oli ajoittain vaikeuksia. Hänellä ei ollut hovimieheksi, ja valtiolliset juonittelut olivat hänelle vieraita. Tämä käy ilmi varsinkin onnettoman sodan 1808-09 aikana.
Etulinjan soturina hänen oli vaikea ymmärtää kelvotonta sodanjohtoa, varsinkin ylipäällikkö Klingsporia. Lopulta hän kohosi kenraalimajuriksi sotilaisia ansionsa takia ja tuli Ruotsin pohjoisen armeijakunnan todelliseksi komentajaksi Klingsporin ja muiden korkeampien upseerien paenneen Tukholmaan. Koko Suomen sota oli Ruotsista hyvin onnettomasti hoidettu, koska pelättiin siihen aikaan Venäjän kanssa liittoutunutta Napoleonin voittoisia sotajoukkoja. Avun antaminen suomalisiin sotajoukkoihin laiminlyötiin täysin ja he joutuivat taistelemaan hyvin puutteellisilla varustuksilla harvinaisen ankarissa talviolosuhteissa. Lisäksi kuningas Kustaa IV Adolf pantiin Tukholmassa virasta sotilaskaappauksessa. Lopulta Ruotsin pohjoisen armeijakunnan päällikkönä kenraalimajuri H.H. Gripenberg oli itse antauduttava säästääkseen vähiin käynyttä miehistöään toivottomassa tilanteessa, jossa venäläisiä sotajoukkoja oli annettu sulkea hänen vetäytymistiensä.
Tämän vuoksi Ruotsin uusi hallitus epäili häntä maanpetoksesta, mikä kävi vanhan miehen kunnialle. Uutta hallitsijaa keisari Aleksanteria I suuresti kunnioittavana hän halusi kuitenkin 1813 mennä Tukholmaan sotilaskunniaansa puolustamaan. Itse prosessin aikana häntä ei annettu lähteä Ruotsiin, mutta prosessi häntä vastaan valui lopulta tyhjään, kun hänestä ei pystytty tehdä sotatapahtumien syntipukkia. H.H. Gripenberg kuoli Tukholmassa 25.11.1813. Hänet haudattiin toivomuksensa mukaan ruotsalaiseen maahan Tukholmaan vävynsä maaherra von Schoultzin omistamaan hautaan Pyhän Johanneksen kirkon hautausmaalla Brunkebergin harjun huipulla.
Tämä teksti on laadittu professori Kari Rydmanin ja diplomaatti G.A. Gripenbergin teosten perusteella.
Rydman Kari: Woipalan (Johannisbergin) kartano Gripenbergin aikana 1783-1842 sekä Odert ja Sebastian Gripenbergin merkitys Sääksmäen koulujen alkuhistoriassa. Valkeakosken kulttuuritoimisto 2008.
Gripenberg G.A.: Generalmajor Hans Henrik Gripenberg. En biografisk konturteckning. Helsingfors 1937.