Gripenbergin kortteli

Kamppi-Eira Nro 12 I 25, sivu 13
ASUMINEN
Harri Markkula
100-vuotias Gripenbergin kortteli
Gripenbergin kortteli Taka-Töölössä tuli tänä vuonna 100 vuoden ikään.
Gripenbergin kortteli on Mannerheimintien, Sallinkadun, Urheilukadun ja Savilankadun rajaama umpikortteli Taka-Töölössä.
”Gripenbergin kortteli on saanut nimensä korttelin suunnittelijan, arkkitehti Ole Gripenbergin (1882–1979) mukaan, joka ei ainoastaan suunnitellut korttelia vaan myös rakennutti kaikki talot ja taloyhtiöt”, kertoo korttelin 100-vuotisjuhlan puhuja, arkkitehti Safa ja Bostads Ab BOAS Asunto OY:n hallituksen puheenjohtaja Päivi Väisänen.
Ensimmäiset yhtiökokoukset pidettiin keväällä 1925. Viimeisenä valmistui Urheilukatu 18. Gripenbergin korttelissa on 10 taloa ja 9 taloyhtiöitä ja asukkaita niissä on yhteensä 1300. Taloja on pidetty hyvässä kunnossa ja kaikki suuret remontit on niissä tehty.
Gripenberg oli kaikkien taloyhtiöiden hallituksessa vähintään ensimmäisen kauden, joissakin jopa puheenjohtajana useita vuosia.
Korttelin suunnittelun alkaessa Gripenbergin yhtiökumppani oli arkkitehti Sigurd Frosterus. Heidän yhteinen toimistonsa suunnitteli muun muassa Pohjoismaisen Yhdyspankin, nykyisen Nordean pääkonttorin Aleksanterinkadulla ja Stockmannin tavaratalon. Gripenbergillä oli lisäksi lukuisia töitä Lohjalla yhdessä poikansa Bertelin kansa, muun muassa Tytyrin kaivostorni. Gripenbergillä oli myös mittava kirjallinen tuotanto rakentamisen alalta.
”Ole Gripenberg oli mies, joka oli hyvin huolellinen ja johdonmukainen kaikessa mitä teki. Suunnitteli ja rakennutti koko korttelin, onnistui keräämään rahoittajat ja pitämään taloyhtiöiden talous kunnossa. Vaati pitkäjänteisyyttä saada kokonainen kortteli pystyyn niin, että kaikki tavoitteet toteutuivat.”
Yhdessä taloyhtiössä asunut puutarhuri Ola Mannström sai suunnitella ensimmäiset katupuut ja pihojen kasvit. Hänen kättensä töitä on ensimmäisen hopeapajun istuttaminen korttelin perustamisvuonna 1925.
”Gripenberg oli kasvien harrastaja, joten hänelle oli tärkeää huolehtia siitä, että asuntojen lähistöllä oli kasvillisuuta ja että alue näytti kokonaisuutena kauniilta. Nykyisin on jopa kilpailtu siitä, millä yhtiöllä on paras piha”, Väisänen sanoo.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallitsi kova asuntopula ja tarvittiin paljon edullisia asuntoja. Siihen vaikuttivat myös teollistuminen ja väestönkasvu. Pienempi asunto säästi asumiskustannuksia. Hyvin suunniteltuna se täytti asumisen perustarpeet. Koska asuminen ei ollut liian kallista, asukkailla oli varaa ulkoistaa kodin töitä, kuten hankkia kodinsiivousta.
Asunnon tuli myös olla toimiva ja huolellisesti mitoitettu, jotta asumisen perustarpeet täyttyisivät mukavasti. Tällaista asuntoa sanottiin silloin pienasunnoksi, joita korttelissa oli runsaasti.
Uudenaikainen, upea kivitalo oli monelle valtava harppaus täysin uuteen elämäntapaan. Pienasunnot tukivat esimerkiksi monien yksinäisten virkanaisten elämää ja uralla etenemistä. Perheenäidit puolestaan vapautuivat työelämään kun lapset vietiin päivisin lastentarhaan.
Taloyhtiöiden osakkaat olivat oikeutettuja pienasuntolainaan, jonka ehtona olivat keskituloisuus tai vähävaraisuus. Gripenberg huolehti siitä, että nämä ehdot tulivat täytetyiksi.
Pienlainan saaminen edellytyksenä oli myös tietty määrä erikoisia asuntja, myös neliöiltään suuri aina 250 neliöön saakka. Gripenberg oivalsi tämän ja oli myös taitava ostamaan tarvikkeita edullisesti, järjestämään rahoitusta ja löytämään sopivia sijoittajia.
Suuremmissa huoneistoissa on nähty monenlaista toimintaa: Niissä on toiminut muun muassa Indonesian suurlähetystö ja kaksi vanhainkotia. Urheilukatu 16:n isossa asunnossa toimi myös päiväkoti.
”Suomalaiset 0livat 1920-luvulla vielä saunakansaa. Uusin taloihin tulijat ihmettelivätkin keskuslämmitystä, kylpyhuoneita ja lämmintä vettä. Nykyajan mukavuuksiin kuuluivat myös helppohoitoiset korkkimatot ja hissit. Jotka on remontoitu tämän päivän vaatimusten mukaiseksi ja tyylikkäiksi.”
”Keskuskeittiötä ei taloihin rakennettu, mutta ruokaa saattoi ostaa muualta ja tuoda sen kantovälineenä toimivassa porttöörissä omaan asuntoonsa. Voidaankin ajatella, että tässä oli nykyaikaisen ruokalähettitoiminnan esiaste”.
1920-LUVUN rakentamisen buumi syntyi asuntojen tarpeesta ja siitä tosiseikasta, että Helsingin oli pakko laajentua ja rakennettiin kokonaan uusia alueita kuten esimerkiksi Vallila, jotka sitten liitettiin Helsinkiin.
Myös aiemmin maalaismaisema esikaupunkialueena toiminut Töölö kaavoitettiin ja liitettiin kantakaupunkiin. Karttaan piirrettiin kadut, tontit, torit ja puistot. Ihanteena oli yhtenäinen kaupunkikuva ja kortteleista muodostettiin muurimaisia kokonaisuuksia, joissa talot olivat samankorkuisia ja kiinni toisissaan.
Asemakaavan yhtenä tavoitteena oli vähävaraisten asuntopulan helpottaminen.
Ensin rakennettiin Etu-Töölö, josta rakentaminen levisi 1920-luvulla Taka-Töölöön. Alueen kaikki tiilirakennukset on rakennettu jokseenkin yhtä aikaa. Jugend-tyyli oli jo jäänyt taakse ja vallitsevana arkkitehtuurin suuntauksena oli vallitseva klassisismi funktionalismin vielä vasta edessä tuloaan.
Yksinkertainen muurattu ja rapattu rakennus sopi hyvin tähän tyyliin ja tarvitsi vain niukasti antiikkiin viittaaviin koristeita jäsentämään julkisivua. Korttelipihoista pyrittiin tekemään väljiä, jotta vältettäisiin kantakaupungille ominaiset pimeät pihakuilut.
”Arkkitehdit hakivat konkreettisesti vaikutteita Italiasta ja sen klassisismista, jota sovellettiin Suomen oloihin. Matkailu avarsi näkemyksiä. Rakennusten yksinkertainen ilme, sileiksi rapatut pinnat ja niukka koristelu viittaavat antiikkiin muodostaen rauhallisen symmetrian”, Väisänen selvittää.
Talojen porrashuoneet viimeisteltiin kauniilla koristemaalauksilla, jotka olivat perua klassisismin periaatteista ja italialaisten arkkitehtien töistä.
Taloyhtiöiden nykyisessä remontissa maalausten värien suunnittelijana toimi alan ammattilainen Pentti Pietarila. Muun muassa Säätytalon korjauksia pieteetillä valvonut Raimo Laeslehto toimi toisena asiantuntijana porraskäytävien suunnittelutyössä.
”On suorastaan vaikea erottaa missä kulkevat taloyhtiöiden rajat, kun kaikki talot ovat samannäköisiä. Yhtenäinen kattolista ja kattokerros yhdistävät koko korttelin muurimaiseksi kokonaisuudeksi, jonka tunnusmerkkinä on Spira-niminen torni.”
”Kirjoittaessani eräänlaista pienhistoriikkia 100-votisjuhlan käytin lähteinä taloyhtiöni kellarissa olevia arkistokansioita, jotka sitten toimitin Kaupunginarkistoon. Arkistossa toivottiin, että kirjoittaisin myös jonkinlaisen talohistoriikin. Sellainen on nyt työn alla”, Väisänen mainitsee.
”Haluankin innostaa kaikkia talohistoriikin tekemisestä kiinnostuneita taloyhtiöitä tutkimaan omien kellareiden aarteita. Suosittelen aloittaminen kirjoitustyön Kaupunkiarkistosta, joka ottaa vastaan taloyhtiöiden historiallista aineistoa. Arkkitehtuurimuseo puolestaan on kiinnostunut alkuperäisistä rakennuspiirrustuksista.”
Taloyhtiöt voisivat pelastaa kellaristaan aineistoa, joka kuvaa ensimmäisen maailmansodan jälkeistä nousukautta sekä asuntojen tarvetta”, Päivi Väisänen kannustaa.